Yhteiskunta ei ole pystynyt huolehtimaan nuorten hyvinvoinnista siten, kuten sen olisi pitänyt ja sen vuoksi osa nuorista on syrjäytynyt. Toimenpiteet, joilla syrjäytyneitä on yritetty saada takaisin raiteille, ovat epäonnistuneet.
Syrjäytyminen on johtanut nuorten liukumiseen kaduille ja sieltä he ovat löytäneet toisia samanlaisessa tilanteessa olevia nuoria. Tämä on johtanut jengiytymiseen ja eriytymiseen koulusta sekä kodistaan. Syrjäytyminen on johtanut putoamiseen yhteiskunnan ulkopuolelle ja selviytyäkseen nämä nuoret ovat joutuneet joskus turvautumaan myös rikollisiin keinoihin.
Lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rakenteiden yhteydessä keskeiseen asemaan yleensä nousee koulu. Monesti ajatellaan, että koulu ratkaisee kaikki ongelmat, mutta näinhän asia ei ole. Koulu on totuttu mieltämään usein laitoksena, jonka tarjoama koulutus on reitti kaikkeen hyvään ja toivottuun.
Syrjäytymisen riskitekijöinä voimme tunnistaa matalan koulutuksen, pitkäaikaisen työttömyyden, vanhempien toimeentulon ongelmat ja lähipiirin päihde- ja mielenterveysongelmat. Nuori ei koe saavansa tarpeeksi tukea kotoa eikä välttämättä lähellä ole muitakaan turvaverkkoja, jonka takia hän hakee hyväksyntää muualta, kuten katujengeistä.
Nykyiseen tilanteeseen on vaikuttanut kouluverkon supistaminen; koulut ovat isompia eivätkä lapset ja heidän vanhempansa tunne toisiaan. Luokkakoot ovat liian isoja eikä opettajilla ole enää resurssien puutteen vuoksi aikaa antaa oppilaille samalla tavalla tukea kuin aiemmin. Oppilaita on liian paljon ja avustavaa henkilökuntaa on liian vähän. Tämä yhtälö johtaa puutteelliseen oppilashuoltoon, jossa yksilöllisiä erityistarpeita ei kyetä riittävästi huomioimaan.
Kilpailu jatko-opintopaikoista on kovaa. Vuonna 2013 tehdyn raportin mukaan Suomessa oli noin 45 000 nuorta (16–29‐vuotiasta), jotka olivat työn ja koulutuksen ulkopuolella ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa. Luku ei tästä ole ainakaan pienentynyt.
Toisaalta on hyvä huomioida, että monen nuoren oma kokemus tilanteestaan ei ole se, että he ovat syrjäytyneet. Tämä on myös asia, joka tulisi huomioida viranomaisten toimesta ja heidän pitäisi puuttua tilanteeseen jo varhaisessa vaiheessa. Moniammatillista yhteistyötä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi jatkokoulutukseen hakeutumisessa.
SDP:n johtaman hallituksen tekemä oppivelvollisuuden laajentamisen on tarkoitus ehkäistä nuorten syrjäytymistä, koska jokainen nuori jatkaa toisen asteen koulutukseen eikä jää ilman opiskelupaikkaa peruskoulun jälkeen.
Tuloksia oppivelvollisuuden laajentamisesta ei vielä riittävästi ole, mutta selvää on ainakin se, että toisen asteen koulutusta on tulevaisuudessa kehitettävänä entisestään. On pidettävä huolta, että opiskelu tapahtuisi mahdollisimman paljon lähiopetuksena.
Opiskelupaikkoja on lisättävä siten, että ne ovat valtakunnallisesti oikeissa paikoissa ja aloilla, joissa on suurin pula työvoimasta. Tällöin nuoret myös työllistyisivät opiskelujensa jälkeen. Kouluihin on saatava lisää resursseja ja esimerkiksi tunne- ja empatiataitojen opetusta voisi lisätä opetussuunniteltiin.
Myös lisäresurssit esimerkiksi lastensuojeluun ja ehkäisevään mielenterveystyöhön ja oppilashuoltoon olisivat nyt elintärkeitä. Keskustelu jengiytymisestä tulisi suunnata nuorten pahoinvoinnin ja syrjäytymisen juurisyihin, ei yksittäiseen oireeseen.