top of page

"Suomessa sinusta voi tulla mitä vain", sanoi opettajani Maisa

Opettajani Maisa sanoi minulle tullessani pienenä pakolaispoikana Suomeen, että tässä maassa sinusta voi tulla mitä vaan. Täällä Suomen järjestelmässä meitä ei rajoita perhetausta. Oli muistaakseni vuosi 1994. Minä osasin siinä vaiheessa vain vähän suomea.

Maisan avulla opin suomea pian lisää. Hän rakensi maitotölkeistä kaupungin ja opetti sen avulla minulle ja sisaruksilleni suomen kielen sijamuodot. Me pelasimme Uno-pelikorteilla ja leikimme maitotölkkikaupungilla suomeksi. Koulun ja suomen kielen kautta me pääsimme sisään suomalaiseen yhteiskuntaan. Siksi tiedän, miten tärkeä rooli koululla voi olla siinä, että jokainen lapsi saa kokea kuuluvansa joukkoon.

Meidän lapsuudessamme Suomessa oli lama, mutta Maisalla ja muilla opettajilla oli antaa meille lapsille aikaa. He tekivät kaikkensa, jotta me tuntisimme olevamme osa tätä yhteiskuntaa ja saisimme valmiudet pärjätä tässä maassa. He tulivat joskus jopa käymään kotonamme.

Viime vuosina olen työni puolesta käynyt kouluissa ympäri Suomen puhumassa rauhantyöstä ja sovittelusta. Opettajilta kuulemani viesti kertoo toisenlaisesta todellisuudesta kuin missä itse kasvoin. Monet opettajat kokevat, että kasvatusalan ammattilaisten ääni ei kuulu tarpeeksi uudistuksia ja leikkauksia tehtäessä. He tarvitsisivat rauhan opettaa.

Suuri huoleni on se, että Suomessa koulun pitäisi kyetä tasaamaan perhetaustasta johtuvia eroja, mutta näin ei tapahdu. Oli hämmentävää tajuta, miten suuria erilaisista perhetaustoista tulevien oppilaiden väliset erot koulumenestyksessä meillä nykyisin ovat. Etenkin pojilla vanhempien työttömyys tai muut kuormittavat tekijät näkyvät keskiarvoissa selvästi. Siksi haluaisin, että kouluihin saataisiin lisää keinoja tukea perheitä eri tilanteissa yhdessä sosiaalitoimen ja nuorisotyön kanssa.

Yhteyteni Maisaan on säilynyt kouluvuosien jälkeenkin. Olen monesti kesäisin käynyt hänen luonaan kylässä Valkeakoskella. Jos pääsen kansanedustajaksi, kutsun Maisan kahville eduskunnan kuppilaan. Toivon, että hän ottaa kutsun vastaan. Ja toivon kovasti, että tänä päivänä opettajat voivat sanoa lapsille saman kuin Maisa aikoinaan sanoi minulle ja aidosti uskoa siihen.

bottom of page