Minä, Hussein al-Taee
Synnyin vuonna 1983 Bagdadissa keskellä Irakin ja Iranin välistä sotaa. Isäni kuului diktaattori Saddam Husseinin vastustajiin, ja hän oli vangittuna pitkiä aikoja. Kansannousun jälkeen perheeni pakeni sotaa pakolaisleirille Saudi-Arabiaan vuonna 1991. Asuimme telttaleirillä autiomaassa kolme vuotta. Elämämme muuttui, kun Suomi otti meidät kiintiöpakolaisiksi vuonna 1993. Saavuimme Valkeakoskelle marraskuussa. En ollut koskaan aiemmin nähnyt lunta enkä niin paljon vihreää. Hiekka-aavikon jälkeen rakastuin välittömästi suomalaiseen havumetsään.
Koulussa ensimmäinen opettajani, Maisa Istolainen Valkeakoskelta, rakensi maitotölkeistä kaupungin ja opetti sen avulla minulle ja sisaruksilleni suomen kielen sijamuodot. Juuri koulun ja suomen kielen kautta pääsimme mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Ymmärrän oman kokemukseni avulla, miten tärkeä rooli koululla on siinä, että jokainen lapsi taustasta riippumatta voi kokea kuuluvansa joukkoon.
Myöhemmin opin, että sotien jälkeen Suomi rakennettiin sille periaatteelle, että tausta ei saa määrätä, mitä ihmisestä voi tulla. Juuri sen periaatteen ansiosta Suomi nousi köyhyydestä ja konflikteista yhdeksi maailman vakaimmista ja tasa-arvoisimmista valtioista. Ja juuri sen periaatteen ansiosta minäkin olen pystynyt ponnistamaan tässä maassa pitkälle.
Minulla on ainutlaatuinen näköala konflikteihin ja turvallisuuskysymyksiin maailmalla, ja nämä tietoni olen halunnut valjastaa myös suomalaisen yhteiskunnan käyttöön.
Entisen työni puolesta olen myös kiertänyt kouluissa eri puolella Suomea puhumassa sovittelusta ja empatiasta. Tavoitteeni on tehdä sovittelusta kansalaistaito.
Tuon politiikkaan vahvan neuvottelukokemukseni ja kyvyn sovittaa yhteen erilaisia näkemyksiä. Meidän tulee vaalia luottamusta ja yhteistyötä erityisesti tällaisina aikoina, kun demokratia on maailmassa koetuksella. Uskon avoimen vuoropuhelun ja keskinäisen kunnioituksen voimaan.
Lue lisää siitä miten kehittäisin Suomea VISIO 2023.
