top of page

Turkistarhauksen tuet tulisi lakkauttaa kokonaan


SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee näkee, että valtion tulisi lakkauttaa tuet turkisalan ylläpitämiseen. Sen sijaan nykyisetkin tuet tulisi kohdistaa tarhaajien uudelleenkoulutukseen ja tarhauksesta luopumiseen. Ala on ollut pitkään tappiollinen ja sen vastustus on huomattavaa kansalaisten keskuudessa.


-Turkistarhaus on menneen maailman ala ja valtion tulisi lakkauttaa tuet alan tukemiseksi. Seuraavan hallituksen on otettava turkistarhauskielto tehtävälistalleen. Useat Euroopan maat, joista suurin osa Euroopan Unionin maita, ovat sen jo kieltäneet ja Suomen täytyy seurata perässä, toteaa al-Taee.


Turkistarhauskieltoa ovat ajaneet Suomessa useat eläinjärjestöt. Niiden mukaan häkkikasvatetuille eläimille aiheutetaan valtavaa kärsimystä, ne kärsivät monista sairauksista ja käytöshäiriöistä. Korona-ajan pahin skandaali nähtiin Tanskassa, jossa kaikki maan tarhaminkit teurastettiin, koska osassa havaittiin koronaviruksen muunnos. Tämä vauhditti yrittäjien siirtymistä muille aloille.


-Näen eläinjärjestöjen tapaan, että emme enää voi jatkaa eläinten kasvatusta ja tappamista sen takia vain sen vuoksi, jotta voimme pukeutua ylellisesti. Turkisten kysyntä on romahtanut, koska ihmiset ymmärtävät sen kärsimyksen mitä eläimille tehdään. Eläinten hyvinvointi on noussut ihmisille tärkeäksi asiaksi ja tätä meidän päättäjien pitää myös kuunnella, painottaa al-Taee.


-Eduskunnassa uudistettiin tällä vaalikaudella eläinten hyvinvointilaki, jossa parannettiin monien tuotantoeläinten ja kotieläinten asemaa lainsäädännöllisesti. Turkiseläinten hyvinvointiin emme kuitenkaan halunneet panostaa kieltämällä turkistarhaus, joten se on tehtävä tulevalla vaalikaudella heti ensitöiksi. Suomen on myös asetettava turkisten tuontikielto, päättää al-Taee.


Animalian puoluekyselyssä SDP kannattaa turkistarhauskieltoa. Puolueen mukaan tarvitaan ylivaalikautinen ohjelma, jossa turkistuottajille tarjotaan tukea uudelleenkouluttautumiseen ja työllistymismahdollisuuksien vahvistamiseen.



Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

댓글


bottom of page